perjantai 24. tammikuuta 2014

Salmiakkia ja sitruunaa

Vaikka ensisijaisesti olen ajatellut keskittyä blogissa ruuanlaittoon tulee se silti nurinkurisesti aloitettuakin leivonta-ohjeella. Makeannälällä taitaa olla jotain tekemistä tämän kanssa.

Ulkomailla asuessani tuli nopeasti ikävä suomalaista perusherkkua salmiakkia. En ollut huomannutkaan olevani riippuvainen tuosta mustasta herkusta, saati arvannut kaipaavani sitä. Kanadasta löytyi kyllä vaikka mitä herkkuja kuten Timbits (donitsin keskustoja mitä ihanammin kuorrutettuna), muffinssit ja oppilaitoksella ruokana tarjoiltu BLT sipseillä. Ensimmäisellä kerralla ihmettelin, että ihan sellaisia suolaisia sipsejäkö ja ruokalan pitäjä ihmetteli minua, että minkäslaisia sitten. Sai tuon BLT:n onneksi porkkanoillakin. Mutta salmiakin päälle kanadalaiset eivät ymmärtäneet. Ei auttanut kuin kirjoitella kotiin, josko postipaketillinen herkkua kulkeutuisi Atlantin toiselle puolen. Tulihan se, suomalaisten iloksi ja maistamaan uskaltautuneen paikallisten kammoksi.

Salmiakki-sitruunamuffinit yhdistää lämpimät muistot Kanadasta kotoisiin makuihin. Reseptin alkuperä on valitettavasti kadonnut vuosien saatossa.

Salmiakki-sitruunamuffinit

1 (luomu) sitruunan hienoksi raastettu kuori
2 tl sitruunamehua
100 g voita
2 dl kidesokeria
2 kananmunaa
1 dl lemon curd -tahnaa
1 1/2 dl ruokakermaa (rasvaa 15%)
4 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3/4 dl valmista turkinpippurirouhetta (Fazer)


Kuorrutus jos sen haluaa tehdä. Me emme yleensä tee.

2 dl tomusokeria
n. 4 tl sitruunamehua
1 rasia apteekkarin salmiakkia

  1. Pane uuni lämpiämään 200 asteeseen. Raasta sitruunan kuori ja purista mehu. Sulata voi ja anna sen jäähtyä.
  2. Vatkaa sokeri ja kananmunat kuohkeaksi vaahdoksi. Vatkaa lemon curd muna-sokerivaahdon joukkoon. Jatka vatkaamista ja lisää ensin voisula, sitten ruokakerma ja lopuksi sitruunankuori ja -mehu.
  3. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja turkinpippurirouhe omassa astiassa. Lisää seos taikinaan ja sekoita nopeasti puuhaarukalla tasaiseksi.
  4. Jaa taikina muffinivuokiin. Paista uunin keskitasolla 15-20 minuuttia tai kunnes muffinit saavat kauniin värin. Tarkista kypsyys. 
  5. Anna muffineiden jäähtyä ja koristele ne tomusokerista ja sitruunamehusta sekoitetulla kuorrutuksella ja apteekkisalmiakilla.

3 kommenttia:

  1. Äsken jo kirjoitin ummet ja lammet, mutta viesti katosi.....laita ystävä hyvä URL/nimi sekä Anonyymikin 3kk:n ajaksi päälle!

    Terkuin nami-hiiri
    (http://nami-hiiri.vuodatus.net)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hitsi, kurja tuo viestisi katoaminen. Nyt on kaikenmoinen kommentoiminen sallittu.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista